Maksutavat Suomessa

Suomessa perinteisesti suosituin maksutapa verkkokaupoissa on vuosikymmenien ajan ollut verkkopankkimaksu. Suosiossa ovat myös korttimaksut, laskut sekä mobiilimaksutavat. Mobiilimaksutavat todennäköisesti kasvattavatkin suosiotaan entisestäänkin myös jatkossa.

Mikä on paras maksutapa?

On vaikea yleistää, mikä on paras maksutapa, sillä se riippuu niin paljon asiakkaan omista mieltymyksistä, kulutuskäyttäytymisestä sekä henkilökohtaisista tarpeista. Mikäli matkustaa tai ajaa paljon autoa ja maksaa aina luottokorttilaskun kokonaan korottoman maksuajan aikana, luottokortti johon sisältyy maksutapaetu, voi olla paras vaihtoehto.

Käteinen raha

Vaikka korttimaksu onkin paljolti syrjäyttänyt käteismaksun, se koetaan edelleen perinteisimpänä maksutapana. Kaikki kauppiaat eivät enää edes ota vastaan käteistä, vaikka lähtökohtaisesti se tulisi maksuna hyväksyä, ellei asiasta ole selkeästi etukäteen kerrottu esimerkiksi kaupan ulko-ovella. Käteistä on aina hyvä olla jonkin verran varalla sähköisen maksamisen häiriötilanteiden varalta. 

Perinteinen pankkikortti

Pankkikortti eli debit-kortti on etenkin päivittäisostosten kohdalla suomalaisten eniten käyttämä maksutapa. Maksut veloitetaan välittömästi tai lähes reaaliaikaisesti tililtä. Mikäli kortissa on lähimaksu-ominaisuus, myös tällöin maksu veloitetaan korttiin liitetyltä tililtä. Lähimaksua on näppärää ja turvallista käyttää, sillä alle 50 euron ostoksia maksaessa ei tarvitse antaa tunnuslukuaan.  

Luottokortti ja virtuaalikortti

Luottokortti

Luottokortilla maksettaessa maksu veloitetaan erilliseltä luottotililtä. Yleensä kortilla maksettaessa saa maksuaikaa 30–50 päivää. Mikäli koko luoton maksaa pois ennen kuin koroton maksuaika päättyy, luotolle ei kerry korkoa. Usein kortista kuitenkin kuukausittain tilinhoitomaksu. Uusi maksuvaihtoehto on virtuaalikortti, joka on kuin tavallinen luottokortti, mutta mitään fyysistä korttia ei käytetä. 

Mobiilimaksut

Mobiilimaksusovellus MobilePaylla voi maksaa käyttäen älypuhelinta tai vastaavaa laitetta, kuten älykelloa. MobilePaylla voi maksaa kaupassa, verkkokaupoissa ja erilaisissa sovelluksissa. MobilePayn avulla voi myös lähettää rahaa. Sovelluksen voi ladata käyttöönsä Google Play tai App Store -sovelluskaupasta. MobilePay ei kuitenkaan ole kaikilla liikkeillä käytössä ja maksu ei ole mahdollinen puhelimen akun loppuessa. Muita mobiilimaksuja Suomessa ovat Pivo, Apple Pay ja Siirto.

Osamaksu

Osamaksu on suosittu sen helppouden vuoksi, sillä osamaksusopimuksen voi solmia näppärästi ostotapahtuman yhteydessä. Tällöin maksun voi pilkkoa osiin usealle kuukaudelle. Helppouden varjopuolena on kuitenkin se, että se mahdollistaa yli varojen elämisen ja voi näin johtaa maksuhäiriökierteeseen. 

Kannattaa valita osamaksu vain silloin, mikäli pystyy maksamaan laskun parissa erässä. Muussa tapauksessa osamaksu voi tulla kalliiksi kulujen ja kalliin koron myötä. Osamaksupalveluita ovat mm. OP Lasku, Jousto, Svea Payments, Collector, Klarna ja Walley. Laskulla ostaminen on turvallista, sillä tuotetta ei tarvitse maksaa ennen kuin se on toimitettu. Lasku on suomalaisten suosiossa varsinkin suurten ostosten ollessa kyseessä kanssa ja jos verkkokauppa tarjoaa maksuvaihtoehtona laskua, sen ansiosta verkkokaupan keskiostos onkin reilusti suurempi kuin ilman osamaksuvaihtoehtoa. Useimmilla verkkokaupoilla on tarjolla noin 30 päivän ilmainen maksuaika ostoksille, jotka on tehty laskulla.

Nettilompakko

Nettilompakko on loistava tapa hoitaa verkossa ostoksia. Nettilompakoita ovat esimerkiksi PayPal, Neteller, Skrill ja EcoPayz. Nettilompakko toimii kuten sähköinen lompakko, niitä käytetään yleisesti esimerkiksi nettikasinoilla. Nettilompakkoon on mahdollista siirtää ja vastaanottaa rahaa, jota voit käyttää monissa erilaisissa verkkokaupoissa.

PayPal on turvallinen maksutapa, koska käyttäjän luotua käyttäjätilin ja annettuaan sinne maksukorttinsa tiedot, verkkokaupoissa ei tarvitse syöttää kortin tietoja uudelleen. Tällöin riittää kun ilmoittaa sähköpostiosoitteensa ja salasanansa. PayPalilla on mahdollista myös vastaanottaa maksuja. PayPal on hyvä maksutapa, jos tekee ostoksia enimmäkseen isoissa verkkokaupoissa.

Suomessa PayPal ei kuitenkaan ole mikään hitti, sillä suomalaisten mielestä kotimaiset maksuvälittäjät ovat turvallisempia. Lisäksi kaikista maksutapahtumista peritään komissio, joten se on myös kauppiaille kallis. Luonnollisesti myös mahdollisimman edullinen ja luotettava pankki on paras pankki yritykselle.

Verrattuna pankkitiliin, nettilompakko pyrkii erottautumaan helppoudellaan ja nopeudellaan. Kerran rekisteröinnin hoidettuaan ja yhdistettyään pankkitilinsä nettilompakkoon, voi hoitaa maksut käyttämällä pelkkää sähköpostiosoitetta. Jotkin nettilompakot tarjoavat tiliin liitettyä luottokorttia, jolla on mahdollista nostaa automaatista rahaa tai maksaa sillä fyysisessä kaupassa. 

Mitä enemmän verkkokaupat yleistyvät, sitä enemmän kuluttajat niiltä odottavat. Jotta kauppias pysyisi kasvavassa kilpailussa mukana, on panostettava ostoprosessin helppouteen ja huolehdittava, että verkkokaupassa on tarpeeksi valikoimaa maksutavoissa. Kuka tietää, saattaa olla että esimerkiksi kryptovaluutat voivat yleistyä myös suomalaisissa verkkokaupoissa yhtenä maksutapavaihtoehtona. 

Tienaa rahaa netissä

Raha – tuo asia, joka tekee kaiken mahdolliseksi. Raha antaa vapautta tehdä sitä mistä ihan oikeasti elämässä nauttii. Ikävää vain että rahan eteen täytyy tehdä töitä. Useimmat käyvät palkkatöissä vaihtavat näin aikaansa rahaan, jotta voivat nauttia elämästään työn ulkopuolella.

Perinteisen palkkatyön lisäksi nykyään on paljon muitakin mahdollisuuksia työntekoon. Jos sinua ei siis kiinnosta vaihtaa aikaasi rahaan, voit miettiä vaihtoehtoisia rahantienaustapoja netin kautta. Jos valitset jonkin yksinkertaisemman tavan miten tienata rahaa netissä, luonnollisesti tienestit ovat vaatimattomammat kuin jos panostat hieman enemmän työhön.

Netissä ei ole olemassa mitään rajaa, kuinka paljon voit tienata rahaa. Ei ole mitään lasikattoa, ei ikärasismia, ei jatkuvaa raadantaa oravanpyörässä. Voit valita, teetkö paljon vai vähän töitä ja panostaa siihen, mikä sinua ihan oikeasti kiinnostaa.

Tienaa rahaa netissä pelien kautta

Peliteollisuudessa pyörivät isot rahat. Useimmat kuitenkin enemmänkin käyttävät rahaa pelaamiseen eivätkä niinkään tienaa sitä kautta rahaa. Monet eivät edes tiedä, että olisi mahdollista tienata rahaa netissä pelaamalla. Kunhan tietää mitä tekee, se ei ole edes kovin vaikeaa. Luonnollisesti tulee olla suhteellisen hyvä jossain pelissä ennen kuin siitä voi saada rahaa.

Toiset panostavat vain yhteen ainoaan peliin ja hiovat strategiansa sen parissa huippuunsa. Tällaiset pelaajat käyvät peliturnauksissa ja tienaavat näin isosti voittamalla kilpailuja. Tällöin pitää todella omistautua asialle ja harjoitella tuntikaupalla joka päivä. Mutta tämä on yksi keino tienata pelaamisen kautta. Aloittaa voi vaikka katsomalla Casino Days kokemuksia.

Ihan kaikilla ei ole tällaisen omistautumiseen aikaa ja halukkuutta, mutta voi silti ihan harrastelijanakin tienata vaikkapa Twitchin kautta pelejään striimaamalla. Tällöin voi mainostaa kanavallaan jotain tuotteita ja saada rahalahjoituksia katsojiltaan. Jos muutenkin tykkää pelata paljon mutta ei ihan ammattilaismielessä, tämä on keino saada siitä samalla hieman rahaakin.

Kirjoita artikkeleita toisten puolesta

No kyllähän nyt kaikki kirjoittaa osaavat, miksi jokainen ei siis kirjoittaisi itse tekstejään? No ihan vaikka siksi, että heillä ei ole siihen aikaa tai viitseliäisyyttä. Yrityksillä on paljon muutakin tekemistä kuin kirjoitella artikkeleita, ja monet ulkoistavat tämän homman mielellään jollekin toiselle.

Voit tarjoutua esimerkiksi kirjoittamaan nettikauppojen tuotekuvauksia. Näihin kuluu yllättävän paljon aikaa, varsinkin jos myytäviä tuotteita on runsaasti ja jokaisesta pitää kirjoittaa muutaman sadan sanan kuvaus.

Toiset haluavat jostain tietyistä aiheista tekstejä sivustolleen tai sitten tietynlaista sisältöä tasaiseen tahtiin. Tekniselle sivustolle pitää osata kirjoittaa tekstiä, joka on kyseiselle sivustolle sopivaa ja jota lukijat odottavat saavansa. Jos hintasi on sopiva ja sinulla on sana hallussa, kannattaa panostaa tähän. Tällä tavalla voi tienata hyvinkin rahaa, toki tähän kuluu paljon aikaa.

Affiliate markkinointi

Affiliate markkinointi eli kumppanuusmainonta tarkoittaa, että myyt tai mainostat jonkun toisen valmistamia tuotteita tai palveluita ja ansaitset siitä komission eli tietyn osuuden myyntihinnasta aina kun joku ostaa tuotteen.

Digitaalisten tuotteiden myynti

Kiitos netin, tuotteiden myynti on paljon helpompaa nykyään. Tänä päivänä kuka tahansa voi laittaa pienen verkkokaupan pystyyn tuossa tuokiossa omille nettisivuilleen ja myydä sivustonsa kautta mitä vain. E-kirjojen ja muiden itse tuotettujen digitaalisten tuotteiden myyminen on näppärä tapa tienata passiivista tuloa. Jos osaat kirjoittaa englanniksi, saat vielä enemmän tuloa kun koko maailma on markkina-alueesi. Rahansiirto ulkomailta Suomeen alkaa soljumaan tilillesi tuossa tuokiossa.

Myy omaa osaamistasi

Guru

Oletko oman elämäsi guru? Meillä jokaisella on omia kiinnostuksen kohteita, joista tiedämme kaiken mahdollisen ja lopuistakin paljon. Mitä jos muutkin olisivat kiinnostuneita samasta aiheesta ja haluaisivat oppia siitä lisää? Voit paketoida oman osaamisesi vaikkapa konsultoinniksi, kuukausimaksulliseksi jäsensivustoksi, webinaareiksi tai verkkokursseiksi.  

Raha ei valitettavasti kasva puussa, jotain on tehtävä sen eteen että sitä saa. Tämä pitää paikkansa myös passiivisen tulon ja netissä rahan tienaamisen kohdalla. Rahan tienaaminen netissä ei ole välttämättä helppoa ja nopeaa, mutta mahdollista se on silti mahdollista. Passiivisen tulonlähteen eteen pitää ensin nähdä vaivaa ja panostaa siihen tunteja, mutta sen jälkeen voi saada rahaa netissä pitkäksi ajaksi eteenpäin.

Sinun pitää vain ryhtyä hommiin ja alkaa tekemään. Totta kai aluksi tuntuu siltä, ettei tästä mitään tule ja asiat ovat hankalia. Mutta kun luotat itseesi ja tekemiseesi, huomaatkin että sijoittamasi aika ja vaiva olikin sen arvoista. Alussa tehtävään työhön tulee vain panostaa huolella niin passiivinen tulo löytää tiensä kyllä luoksesi.

Nettikasinot 2020

Nettikasinolla pelaaminen on vuonna 2020 helpompaa kuin koskaan. Sen sijaan, että aikasi menisi rekisteröitymiseen, pääset pelaamaan noin minuutissa, sillä voit hoitaa tunnistautumisen ja pelitilin luomisen yhtä aikaa rahansiirron kanssa. Verkkopankkitunnuksilla tehty tunnistautuminen on erittäin vahva, ja verkkopankkitunnuksien syöttäminen on turvallista – siitä pitävät huolen nettikasinoiden kehittynyt salausteknologia ja korkeat turvallisuusstandardit. 

Vertaile nettikasinoita, käyttämällä esimerkiksi Casinoproffa-sivustoa, niin löydät juuri itsellesi sopivan paikan pelata. Voit tehdä päätöksesi kasinobonusten määrän ja laadun perusteella, tai esimerkiksi sen mukaan, miten nopeasti saat kotiutettua kasinovoitot. Voit vertailla myös nettikasinoiden teemoja ja grafiikoita, tai perustaa päätöksesi sille, mikä kasino tarjoaa mielestäsi mielenkiintoisimman VIP-ohjelman. Valinta on sinun, ja vuonna 2020 tarjonta on todella laajaa!

Mitä voi odottaa nettikasinolta vuonna 2020?

Uudet nettikasinot 2020 eivät vaadi rekisteröitymistä, mutta mitä muuta voi odottaa uusilta nettikasinoilta? Ainakin nopeutta, helppokäyttöisyyttä ja isoja bonuksia! Galaksino-kasino lupaa tarjota kierrätysvapaita bonuksia, ja vieläpä uuden bonuksen joka päivä. Pikakasino mainostaa alle 15 minuutissa tapahtuvia kotiutuksia. Zulabet-kasinon bonus koostuu jopa 500 eurosta ja 200 ilmaiskierroksesta, kun taas Nitro Casino lupaa olevansa räjähdysmäisen nopea.

Netin käyttäjät osaavatkin vaatia nopeasti latautuvia ja älylaitteeseen mukavasti skaalautuvia verkkopalveluita. Jos nettikasino on hidas tai sitä on hankala käyttää mobiilissa, ei sillä ole edessään kovin loistokasta tulevaisuutta. Nopeus on päivän sana – myös rahansiirroissa ja kotiutuksissa. Voitot ovat tililläsi nopeimmillaan jo muutamissa minuuteissa.

Nettikasinot ovat ottaneet tavaksi antaa pelaajilleen kasinobonuksia. Bonuksia voi saada sekä ensimmäisen talletuksen yhteydessä että kanta-asiakkaana. Parhaat bonukset ovat joidenkin mielestä mahdollisimman suuria. Jotkut pelaajat etsivät ensisijaisesti kasinoita, jotka kaksin-, kolmin-, nelin- tai jopa viisinkertaistavat ensitalletuksen. Kovin suurta talletusta kasinon ei ole mahdollista nelin- tai viisinkertaistaa, vaan yleensä puhutaan vain muutamista kymmenistä euroista. Toiset pelaajat taas etsivät enimmäismäärältään mahdollisimman suuria bonuksia. Vaikka kasino lupaisi ”vain” tuplata ensitalletuksen, saattaa se tarjota jopa 1500 euron bonuksen (jos siis pelaaja ensin tallettaa pelitililleen 1500 euroa).

On pelaajia, joiden mielestä paras kasinobonus on sellainen, minkä kierrätysvaatimus on mahdollisimman pieni – mieluiten pyöreä nolla. Kierrätysvaatimus tarkoittaa sitä, montako kertaa kasinobonus pitää pelata, ennen kuin rahat ovat oikeasti pelaajan omia. 35-kertaista kierrätysvaatimusta pidetään vielä ihan hyvänä, kun taas esimerkiksi 60-kertainen kierrätysvaatimus on sellainen, mitä kannattaa välttää. Jos rahat pitää pelata 60 kertaa, saattaa käydä niin, ettei bonusrahoista jää mitään jäljelle. Ilmaista pelirahaa tuskin saa ilman kierrätysvaatimusta, mutta hyvällä tuurilla voit löytää kierrätysvapaita ilmaiskierroksia.

Uutuutena markkinoilta löytyy myös sellaisia nettikasinoita, jotka eivät anna lainkaan bonuksia. Osa peliharrastajista tahtoo vain pelata eikä miettiä bonusehtoja ja niiden laiminlyönnistä seuraavia sanktioita. Jos sinäkin olet kyllästynyt bonusten kanssa säätämiseen, valitse pikakasino, joka ei anna bonuksia.

Voit odottaa nettikasinolta myös suomenkielisyyttä ja suomenkielistä asiakaspalvelua. Suomalaisille suunnattuja kasinoita on valtavasti, ja niillä on yleensä jonkin EU- tai ETA-maan pelilisenssi. Tarkasta kuitenkin asia, sillä tuo lisenssi kertoo siitä, että nettikasinolla on turvallista pelata, ja että voitot ovat verovapaita.

Rekisteröitymisvapaus oli odotettu uudistus

Yksi nettikasinomaailman odotetuimmista ja pelaajia eniten palvelevista uutuuksista oli se, että rekisteröitymispakosta päästiin eroon. Tänä päivänä on vaikea löytää nettikasinoa, jolle pitäisi erikseen rekisteröityä ja tunnistautua, vaan kaikki hoituu samalla kertaa, kun pelaaja siirtää rahaa pelitililleen. Pikakasinot tarjoavat sujuvan pelikokemuksen, ja kasinoa on helppoa vaihtaa. Näin pelaaja pääsee aina kiinni uusimpiin ja parhaimpiin bonuksiin.

Rahansiirrot (ja samalla tapahtuva tunnistautuminen) hoituvat tutun ja turvallisen Trustlyn välityksellä. Kaikki suomalaiset verkkopankit toivat yhteistyössä Trustlyn kanssa, joten jos sinulla on suomalaiset verkkopankkitunnukset, on sinulla avaimet kaikkiin suomalaisiin pikakasinoihin. Pelaajan ei tarvitse edes syöttää puhelinnumeroaan tai sähköpostiosoitettaan, joten markkinointiviesteiltäkin vältytään.

Onko kaikki rahat pelattava kerralla? Ei ole, sillä pelitilille siirretyt rahat ja mahdolliset kasinobonukset pysyvät tallessa kirjautuessasi ulos. Kun haluat pelata seuraavan kerran, kirjaudu sisään verkkopankkitunnuksillasi, ja jatka siitä mihin jäit viimeksi. Jos haluat, voit tehdä myös uuden talletuksen, mikä näkyy pelitililläsi saman tien. Ainut huono puoli pikakasinoissa on se, että verkkopankkitunnuksia tarvitaan joka kerta, kun tahtoo pelata.

Pelikorit

Veikkaus on nyt suurien muutosten edessä. Veikkausta kritisoidaan joka suunnasta, ja sen on muun muassa poistettava tuhansia rahapeliautomaattejaan. Jäljelle jääviin rahapeliautomaatteihin tulee tunnistautumispakko, minkä uskotaan vähentävän pelihaluja. Kun pelaamaan ei enää pääsekään nakkaamalla vaihtorahoja kaupan pelikoneeseen vaan pelaajan on nähtävä enemmän vaivaa, saattaa moni jättää pelaamatta. Voi olla, että uhkapelit siirtyvät entistä enemmän nettiin.

Nettipelaaminen on todella suosittua jo nyt

Nettipelaaminen on todella suosittua jo nyt. Nettikasinoista on ollut 1990-luvun lopusta asti, mutta vasta 2010-luvulla niistä tuli suosittuja – myös Suomessa. Osasyy nettikasinoiden yleistymiseen 2010-luvulla oli se, että vasta tuolloin nettiyhteydet paranivat, ja netin käyttäminen lisääntyi. Tällä hetkellä lähes kaikki työikäiset suomalaiset käyttävät nettiä päivittäin.

Varsinkin nuorille on luonnollista tehdä kaikki virtuaalisesti. Netissä voi varata ajan fysioterapeutille, suorittaa ruokaostokset (ja saada ne kotiinkannettuina), hakea tietoa, opiskella kieliä, saada henkistä valmennusta, etsiä puolisoa, tehdä asuntokaupat tai vaikka hoitaa pankkiasiat. Myös rahapelien pelaaminen onnistuu muutamalla klikkauksella. 2010-luvulla syntyi valtava määrä nettikasinoita, joiden joukosta voi valita mieluisensa. Veikkaus on mukana kilvassa, mutta sen nettikasino ei vedä vertoja muihin EU-maihin rekisteröidyille nettikasinoille. Ulkomaille rekisteröidyt nettikasinot tarjoavat jopa yli tuhannen pelin pelivalikoimaa, mielenkiintoisia kilpailuja (joista voi voittaa vaikka matkan USA:n parhaimmille kasinoille), ilmaiskierroksia ja jopa tuhannen euron tervetuliaisbonuksia. 

Toimisto

Vaikka nettikasinot toimivat ulkomailta käsin, on moni suomalaisomistuksessa ja suomalaisille pelaajille suunniteltu. Muutkin nettikasinot ovat huomanneet suomalaisille ominaisen rahapelihimon, ja kääntäneet verkkosivustonsa ja pelinsä suomen kielelle. Viimeisiä uudistuksia ovat rekisteröitymispakon korvaaminen pankkitunnistautumisella sekä mobiilikasinot. Kasinopelejä voi siis pelata missä ja milloin vain, ja uudelle kasinolle siirtyminen onnistuu parissa minuutissa.

On enemmän kuin luultavaa, että suomalaiset jättävät Veikkauksen pelit vähemmälle, ja alkavat pelata yhä enemmän nettikasinoilla. Veikkaus ei pysty tarjoamaan kasinobonuksia tai ilmaiskierroksia, ja sen pelien palautusprosentit ovat ulkomaisia nettikasinoita heikommat. Koska uhkapelien pelaamista motivoi raha, äänestävät pelaajat jaloillaan valiten kasinon, millä on helpompi voittaa. Jos rahapelien pelaaminen kauppojen auloissa muuttuu hankalaksi, siirtyvät yhä useammat pelaamaan netissä – eikä kohdesivusto välttämättä ole Veikkauksen omistuksessa!

Onko nettikasinoilla pelaaminen laillista myös tulevaisuudessa?

Tällä hetkellä ulkomaisilla nettikasinoilla pelaaminen on täysin laillista. Pelaaja saa valita vapaasti, millaisilla kasinoilla hän pelaa. Omalla riskillä voi pelata vaikka väliamerikkalaisilla nettikasinoilla, mutta kannattaa valita johonkin ETA-maahan rekisteröity ja sen lisenssin saanut kasino. Lisenssi tarkoittaa voittojen verovapautta ja sitä, että nettikasinolla on tutkitusti puhtaat jauhot pussissa. 

Hallitus tietenkin toivoo, että pelaajat valitsisivat Veikkauksen pelit. Näin verotulot jäisivät Suomeen. Jossain vaiheessa mietittiin sitä, että pääsy ulkomaisille nettikasinoille estettäisiin, tai että niiden toimintaa vaikeutettaisiin muutoin. Vielä mitään muutoksia ei ole tehty, vaan nettikasinoilla voi pelata entiseen malliin. Mainostaa ne eivät kuitenkaan saa, sillä rahapelimonopoli on yhä Veikkauksella.

Muissa Pohjoismaissa ulkomaisten nettikasinoiden toimintaa on suitsittu. Esimerkiksi Tanska on estänyt pääsyn joillekin nettikasinoilla. Ruotsissa nettikasinoiden pitää hankkia lupa, ja maksaa veronsa Ruotsiin. Voi olla, että Suomikin alkaa jossain vaiheessa vaatia nettikasinoilta luvan hankkimista ja verojen maksamista. Tämä on todennäköisempää kuin se, että niiden toiminta kiellettäisiin.

Millaisia markkinointivaltteja nettikasinot käyttävät tulevaisuudessa? 

Tällä hetkellä kasinot kilpailevat keskenään muun muassa tarjoamalla toinen toistaan suurempia kasinobonuksia. Bonus voi olla jopa 500 %, mistä on paha enää pistää paremmaksi. Onkin oletettavaa, että kasinot alkavat jatkossa kilpailla tarjoamalla aiempaa asiakasystävällisempiä bonuksia, eli kohtuullistaa kierrätysvaatimuksiaan.

Mobiilikasinot ovat jo normi, eikä mikään kilpailuvaltti. Myös kasinot ilman rekisteröitymistä ovat yleistyneet. Pian pelaajat oppivat vaatimaan pankkitunnistautumista, jolloin rekisteröitymistä vaativat kasinoit karsiutuvat kokonaan pois. 

Tällä hetkellä voittojen kotiuttaminen voi kestää 3, 4 tai jopa 5 päivää. Tulevaisuudessa meillä tulee varmasti olemaan enemmän nopeita kotiutuksia tarjoavia kasinoita. Pikavippifirmatkin voivat maksaa lainan noin vartissa asiakkaan tilillä, joten miksi eivät myös nettikasinot?

Nettikasinoiden välinen kilpailu on kiihkeää ja hieman raakaa, koska kyse on periaatteessa asiakkaiden viemisestä muilta kasinoilta. Jotkut kasinot tarjoavat jo nyt uskollisuusohjelmia, mitkä kannustavat asiakasta pysyttelemään saman kasinon asiakkaana. Tulevaisuudessa tällaisia kanta-asiakasohjelmia tulee varmasti olemaan enemmän, ja niiden sisällöt tulevat todennäköisesti monipuolistumaan.